» Katso Vellicup-kuvagalleria!
Virolahden Sammon järjestämä jo perinteiseksi Virolahti-viikon tapahtumaksi muodostunut nappuloiden Vellicup-kutsuturnaus pelattiin kauniissa säässä lauantaina. Kaikki ottelut pelattiin tällä kertaa koulun nurmikentällä, kun kauan odotetun hiekkatekonurmen lopputyöt ovat nyt viimeistelyä vaille valmiit. Hauskoja ja viihdyttäviä junioreiden otteluita oli paikanpäällä seuraamassa suuri kannustajien ja vanhempien joukko, joka samalla pääsi seuraamaan kentän ohi juosseiden raja1/2maratoonareiden matkan etenemistä.
Turnauksessa pelattiin tänä vuonna voitosta kahdessa sarjassa. Kaikkiaan 6-12-vuotiaita poikia ja tyttöjä osallistui peleihin yhteensä 70. ViSan omien pelaajien vastustajiksi oli kutsuttu vierasjoukkueita Haminan PalloKissoista sekä Luumäen Pojista.
F8- sarjassa mestaruuden puolustaja HaPK oli tälläkertaa ylivoimainen ja vei kiertopalkinnon taas vuodeksi haltuunsa. Sammon pelaajat pelasivat iloisella ilmeellä kotiyleisölle osaamistaan näyttäen. Tällä kertaa suoritus riitti turnauksen kolmanteen sijaan. Toiseksi sijoittui LuPon joukkue. ViSan joukkueessa pelasivat Kiira Tulkki, Heikki Rantala, Netta Ikonen, Elsa Kuntsi, Sanni Silander, Roni Siivonen, Mikael Punkkinen, Kaapo Notkola, Kia Korsu ,Teea-Lotta Lintunen sekä Tatu Kaitainen.
E10- sarjassa pelattiin jännittäviä ja tasaisia otteluita. Tähän sarjaan oli ViSan E10 poikajoukkueen lisäksi kutsuttu ViSan TD12 tyttöjoukkue ja HaPK:n joukkue. Turnauksen avausottelussa pelasivat ViSan E10 pojat ja ViSan TD12 tytöt. Ensimmäisellä jaksolla pojat rakentelivat hyviä maalipaikkoja, mutta siitä huolimatta tauolle mentiin tyttöjoukkueen johdossa heidän onnistuttuaan maalinteossa kahdesti. Toisella jaksolla pojat rakentelivat hyviä maalipaikkoja ja kahden ylärimalaukauksen jälkeen pallo saatiinkin maalivahdin selän taakse. ViSan junioreiden välinen ottelu päättyi tyttöjoukkueen niukkaan 2-1 voittoon.
Sarjavoitto ratkaistiin viimeisessä ottelussa HaPK:n ja ViSan tyttöjen välillä. Tasapelillä HaPK olisi vienyt sarjavoiton maalieron turvin, tytöt tarvitsivat voiton. Ratkaisupelissä vielä puoliajalla tilanne oli 0-0. Toisen puoliajan alkuhetkillä HaPK siirtyi 1-0 johtoon, josta pian seurasi tyttöjen tasoitusosuma. Peliaikaa oli jäljellä enää muutama minuutti, kun kotijoukkue siirtyi 2-1 johtoon. Tytöillä oli tilaisuus tehdä jo ratkaiseva kolmas maalikin, mutta HaPKn maalivahti torjui laukauksen. Sen jälkeen HaPK:lla oli vielä vaarallinen maalintekotilanne, jonka kuitenkin ViSan maalilla pelannut Hanna-Riikka Kupla torjui. Seuranneesta kulmapotkustakaan ei HaPK pystynyt maalia tekemään. Tuomarin loppuvihellys sai ViSan tytöt sekä kannattajajoukot vilpittömästi riemuitsemaan ehkä yllätyksellisestä mutta ansaitusta voitosta. Komea kiertopalkinto jäi Sammon tyttöjen haltuun vuoden ajaksi.
Tyttöjen joukkueessa pelasivat Maria Kaasinen, Emmi Littunen, Saana Husu, Ella Rantala, Teea-Tuulia Husu, Minttu Kauppila, Riina Saarainen, Hanna-Riikka Kupla, Johanna Ravi, Salla Tuominen ja Salla Koskela. E10 ViSan joukkueen pelaajat olivat Akseli Mässeli, Aleksi Notkola, Anton Ylä-Kotola, Atte Kummelus, Eemeli Huotari, Henri Rahkonen, Jesse Piispa, Mikko Kivelä, Niko Krouvi, Niko Savolainen, Pauli Hietala, Rasmus Rautamies ,Vertti Suoknuuti, Vilho Suoknuuti ja Kasperi Hostikka.
F8- sarjan tsempparipelaajan palkinnon saivat ViSan joukkueesta Kaapo Notkola , LuPosta Juho Huopainen ja HaPK:sta Robero Garces. E10- sarjan tsempparipalkitut olivat Atte Kummelus (ViSa) , Tomi Lavonen (HaPK) ja Hanna-Riikka Kupla (ViSaTD12 tytöt)
| LuPo- HaPK | 0 - 10 |
| ViSa - LuPo | 0 - 5 |
| HaPK – ViSa | 10 – 0 |
| Sijoitukset | V T H | Maalit | Pisteet |
| 1. HaPK | 2 0 0 | 20 - 0 | 6 |
| 2. LuPo | 1 0 1 | 3 - 10 | 3 |
| 3. ViSa | 0 0 2 | 0 - 15 | 0 |
| ViSa - ViSa D12, tytöt | 1 - 2 |
| HaPK - ViSa | 4 - 3 |
| ViSa D12,tytöt - HaPK | 2 - 1 |
| Sijoitukset | V T H | Maalit | Pisteet |
| 1. ViSa D12, tytöt | 2 0 0 | 4 - 2 | 6 |
| 2. HaPK | 1 0 1 | 5 - 5 | 3 |
| 3. ViSa | 0 0 2 | 4 - 6 | 0 |
Perinteinen juniorijalkapallon Vellicup kutsuturnaus pelataan lauantaina 17.7 klo 13 alkaen Virojoen koulun nurmikentällä. Turnaus pelataan tänä vuonna poikkeuksellisesti vain kahdessa ikäluokassa. Nuorimpaan ikäluokkaan F8-juoreihin on kutsuttu ViSa:n lisäksi joukkueet Haminan Pallo Kissoista ja Luumäen Pojista. F8-juniorit ovat iältään 7-8 vuotiaita.
Toinen turnauksessa pelaava ikäluokka on E10-juniorit. Tähän sarjaan on kutsuttu Virolahden Sammon E10 poikajoukkueen lisäksi ViSa:n TD12 tyttöjoukkue ja Haminan Pallo Kissojen joukkue. E10-juniorit ovat iältään 9-10 vuotiaita, tyttöjoukkueet voivat olla pari vuotta vanhempia. Otteluaika on 2*15 minuuttia ja pelataan 7 vastaan 7 joukkuein.
Turnaus pelit päättyvät noin klo 15.30 jonka jälkeen välittömästi alkaa voittajajoukkueiden ja tsempparipelaajien pokaalien jako. Jännittävien futispelien ohella yleisölle on tarjolla arpajaiset ja hyvät kioskipalvelut . Pelien lisäksi on mahdollista seurata kentän ohi juostavaa Raja ½- maratonia, jonka juoksiat alkavat saapua maaliin noin klo 13.20 alkaen. Paikalle saapuvien pelaajien ja katsojien on syytä huomioida että Raja1/2- maratonin takia on Rantatie ja Oikotie suljettu 11:30-12:15 välisen ajan. Vellicupin pysäköintialue on Virojoen Koulun ja pallokentän valisellä alueella.
Tervetuloa!
Virolahti-viikon lauantaina 17.7 klo 13-15.30 Virojoen koulun kentillä.
Futissarjojen ikäluokat:
- F8-nappulat (s. -02, -03)
- E10-juniorit (s. -00, -01)
- D12-juniorit (s. -98, -99)
Turnauksen otteluohjelmat päivitetään sivuillemme viikko ennen tapahtumaa. Lisätietoja puh. 0400 611 750 / Sami Silander.