Kaakonkulman kuntofutisturnauksessa yllätysvoittajat

Kaakonkulman kuntofutisturnauksessa yllätysvoittajat

Kaakonkulman futisharrastajien kuntofutisturnaus pelattiin lauantaina iltapäivällä Ravijoen Harjun Oppimiskeskuksen pallokentällä, kauniin sään ja runsaan yleisön suosimina. Perinteiseen turnaustapahtumaan osallistui kahdeksan joukkuetta eri työ-, harraste- ja kaveriporukoista. Paikallisten joukkueiden lisäksi mukana oli myös pitkästä aikaan miehikkäläisiä ja ylämaalaisia futisporukoita. Kaikkiaan lähes 70 jalkapallon harrastajaa osallistui mukavaan liikuntatapahtumaan, johon kaukaisimmat pelaajat tulivat aina pääkaupunkiseudulta asti.

Turnauksessa pelattiin pienpeleinä sportti- sekä kuntosarjan voitoista. Sporttisarja on tarkoitettu enempi aktiiviharrastajille ja joukkueissa saa olla useampi sarjoissa pelaava futaaja. Kun taas kuntosarjan joukkueissa sarjapelaajien määrä on rajoitettu kahteen ja muiden pitää olla kuntoilevia harrastajia. Sporttisarjasta muodostui varsinainen trilleri, kun joukkueiden väliset otteluvoitot menivät sopivasti ristiin. Viimeisen ottelun tulosta jouduttiin jännittämään aivan loppuun asti. Siinä kohtasivat molemmat rajamiesten joukkueet, Leka vastaan Raja. Kun ottelu päättyi 2-2 tasatulokseen niin se merkitsi sitä, että virojokelainen Ilmanmäen Pallon joukkue voitti sporttisarjan mestaruuden hieman yllätyksellisesti sekä ravijokelaisten ja klamilalaisia futaajien RaKlaSin joukkue nousi toiseksi Ilmanmäen Pallon voitokkaassa joukkueessa pelasivat Jarno Kiukas, Esa Pakkanen, Janne Ansas, Simo Kurko, Kalle Koskela, Oskari Saarinen, Joona Värri , Timo Karhu ja Markku Kiukas.

Kuntosarjassa voittajaksi pelasi ehkäpä myöskin hieman yllättäen miehikkäläläisten Mäntysuovan joukkue. Ratkaisevassa viimeisessä ottelussa Mäntysuopa-joukkue voitti 2-0 maalein mestaruutta puolustaneen Tullin joukkueen. Voittajajoukkueessa pelasivat Lauri Hurskainen, Erno Tohmo, Sasu Kiviharju, Tuomas Ukkola, Niko Tuominen, Matti Ukkola, Petri Loponen ja Ilkka Hänninen. Voittonsa ansiosta Mäntysuopa nousee niin halutessaan ensi vuonna kuntofutisturnauksen sporttisarjaan. Kuntosarjassa kolmanneksi tuli Happohyökkäys, joka muodostuu klamilalaisista nuorista futisharrastajista ja peränpitäjäksi sarjassa jäi ensikertaa turnauksista tuntumaa hakenut ylämaalaisjoukkue FC Granit.