Sählyturnauksessa reikäpallo sai monenlaista kyytiä

Sählyturnauksessa reikäpallo sai monenlaista kyytiä

Sählyturnaus-Pultsarit-Kaakon KädettömätKolmattatoista kertaa järjestetyn kaakonkulmalaisten kuntoilijoiden ja harrastajien sählyturnaus pelattiin lauantaina Virojoen koulun liikuntasalilla ViSan jalkapallomiesten organisoimana. Turnauksen voitoista palloiltiin toista kertaa kunto- sekä sporttisarjassa. Turnaustapahtumaan osallistui yhteensä 10 joukkuetta, jossa pelasi kaikkiaan lähes 70 eritasoista lajin harrastajaa. Päivän aika pelattiin kaikkiaan 17 jännittävää sählyottelua.

Kuntosarjan neljä joukkuetta palasivat niin sanotun yksinkertaisen sarjan, jokainen jokaista vastaan. Sarjan pelit olivat vaihtelevan jännittäviä ja oli hienoa nähdä joukkueissa naispelaajia tänäkin vuonna. Kuntosarjan ilmantappiota pelannut Pultsarien joukkue vei mestaruuspokaalin vuodeksi haltuunsa joukkueella:

Miko Saarilaakso C
Satu Nöjd
Edvard Räikkönen
Jaska Päivärinta
Simo Kukkola
Tero Helin

Sporttisarjan kuusijoukkuetta pelasivat ensin kahdessa alkusarjassa jatkoon pääsystä. Molempien alkulohkojensa voittajajoukkueet pelasivat itsensä sittemmin semifinaaleista loppuotteluun. Loppuottelussa kohtasivat siis A-lohkosta voittajana tiensä selvittänyt Lenkkimakkara ja B-lohkosta tiensä niukoin voitoin loppuotteluun raivannut Määzikin joukkue. Joukkueiden välinen loppuottelu oli yleisöön menevää vauhdikasta ja taidokasta salibandya parhaimmillaan. Puolustava mestarijoukkue Määzik uudisti turnausvoittonsa 7-3 maalilukemin jopa hieman yllätyksellisesti ennakkoarvioihin nähden. Pääosin ravijokelaisten nuorten miesten kokoama joukkue vei sporttisarjan voittopokaalin vuodeksi haltuunsa joukkueella:

Juha Punkkinen C
Antti Punkkinen
Teppo Punkkinen
Toni Karhu
Jaakko Savolainen
Teemu Hauhia
Jukka Voutilainen mv

Kuntosarja

  Alkusarja

Legenda - Pultsarit               2 - 7
Kaakon Kädettömät - Red Devils    5 - 6
Legenda	- Red Devils              9 - 2
Pultsarit - Kaakon Kädettömät     8 - 1
Red Devils- Pultsarit             2 - 12
Kaakon Kädettömät - Legenda       0 - 3

  Loppusijoitukset:

                     V  T  H     M     P
1. Pultsarit         3  0  0  27 - 5   6
2. Legenda           2  0  1  14 - 9   4
3. Red Devils        1  0  2  10 - 19  2
4. Kaakon Kädettömät 0  0  3   6 - 17  0

 

Sporttisarja

  A-Alkulohko:

 

Lenkkimakkara - Kaakon Helmet    15 - 4
Kaakon Helmet - Ihan Sama         3 - 4
Ihan Sama - Lenkkimakkara         3 - 12

                        V - H  P
1. Lenkkimakkara        2 - 0  4
2. Ihan Sama            1 - 1  2
3. Kaakon Helmet        0 - 2  0

  B-alkulohko

Määzik - RaKla                    7 - 2	
RaKla  - Raja                     2 - 10 
Raja   - Määzik                   1 - 2	
						
                        V - H  P
1. Määzik               2 - 0  4
2. Raja                 1 - 1  2
3. RaKla                0 - 2  0

  Semifinaalit

(A1) Lenkkimakkara- (B2) Raja	   9 - 3
(B1) Määzik       - (A2) Ihan Sama 7 - 6

  Sijat 5-6

(A3) Kaakon Helmet - (B3) RaKla	   3 - 6

  Sijat 3-4

Raja              - Ihan Sama      3 - 7

  Sijat 1-2

Lenkkimakkara    - Määzik          3 - 7

  Loppusijoitukset

1. Määzik
2. Lenkkimakkara
3. Ihan Sama 
4. Raja
5. RaKla
6. Kaakon Helmet

Kuvat: Kaakonkulma