ViSan miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2011 SPL:n Kaakkois-Suomen piirin 5 div. Itä- lohkossa. Pari aiempaa kautta vastustajajoukkueet tulivat Kotkan suunnalta, mutta nyt lohkon joukkueet tulevat Lappeenranta Imatra akselilta. Uudistunut lohkojako on mukavaa vaihtelua peleihin ja vastustajiin. Samalla tietysti tuntemattomampia joukkueita, joiden pelitasosta ei ole tietoa. Pelaajien ja valmennuksen tavoite kaudelle 2011 asetettiin jo vuonna 2009. Tavoite on kova! Se on nousu sarjaporrasta ylemmäs. Nousu ja sen mukana tuomat pelit nelosessa, takaisi tulevaisuudessa seuran omille junioreille (parhaimmat kolkuttelee jo edustusjoukkueen portilla) kovempia ja haastavampia pelejä omalla paikkakunnalla!
Joukkueen runko on pysynyt pitkään samana. Kaikki parikymmentä pelaajaa ovat jollain tavalla "kylän omia poikia" Virolahti Miehikkälä akselilta. Onpa yhteys sitten kotipaikka, työ, kesämökki tai puoliso niin kaikilta löytyy myös taustaa pelaamisesta useampana vuonna ViSa:ssa. Varmaan tästä syystä joukkueessa on hyvä ryhmähenki ja yhdessä tekemisen meininki. Tästä haluamme myös pitää kiinni jatkossa.
Kauden aikana on harjoituksia pyritään pitämään 2-3 kertaa viikossa riippuen sarjapelien ajankohdista. Edustusjoukkue harjoittelee yhdessä seuran "Pappa"- joukkueen (Old Stars) kanssa. Kävijöiden määrää on pyritty kasvattamaan niin isoksi, että se mahdollistaa hyvät pelit ja kunnon hien harjoituksissa. Joukkue toivottaa kaikki kannustamaan "oman kylän poikia" tavoitteessaan ja erityisesti nauttimaan viihdyttävästä jalkapallosta täällä Virolahdella.
ViSan omat kasvatit, kesämökkiläiset ja muut jalkapallon harrastamisesta Virolahdella aikuisiällä kiinnostuneet. Ottakaa rohkeasti yhteyttä alla oleviin henkilöihin.
Joukkueen pelaajavalmennustiimi:
- Joona Värri (Jojo) p. 040 595 7954
- Jani Perilä (C) p. 040 706 1110